keskiviikko 20. helmikuuta 2008

Jazzin synty (Lähde: Wikipedia)

Jazz on Yhdysvalloissa syntynyt musiikillinen traditio, johon kuuluu monia tyylejä. Useimmille jazzin tyyleille on tyypillistä synkopoitu ("takapotkuinen") rytmi sekä improvisaatiot. Puhallinsoitinten keskeinen osuus on yksi jazzin piirre. Jazz syntyi viimeistään 1800-luvulla Yhdysvaltain etelävaltioiden mustan väestön keskuudessa. Selviin muotoihinsa musiikinlaji hahmottui 1900-luvun puolella. Jazz on usein instrumentaalimusiikkia, mutta toisaalta monet tunnetuimmista jazz-levytyksistä sisältävät laulua. Jazzin esittäjinä voivat olla yhtä lailla suuret big bändit kuin yksi ainoa henkilö. Useimmiten soittajia on kuitenkin vähintään kolme, ja yhtyeen jäsenten vuorovaikutus on jazzissa keskeistä.

Soittimina jazzissa ovat eri puhallinsoittimet, kuten saksofoni, trumpetti, kornetti, klarinetti, huilu ja vetopasuuna sekä kontrabasso (myöhemmin myös sähköbasso), piano, rummut, sähköurut, kitara ja vibrafoni. Sähkökitara otettiin alun perin käyttöön nimenomaan jazzmusiikkiin, 1930-luvun lopussa. Jazz-musiikissa kehittyi myös moderni rumpusetti.

Jazzin syntypaikkana pidetään erityisesti New Orleansin kaupunkia. Jazz kehittyi afro-amerikkalaisten vokaalimusiikista, bluesista ja spirituaalimusiikista. Jazzin kehittivät ja sitä esittivät alun perin afroamerikkalaiset. Ensimmäinen levyttämään päässyt jazz-yhtye oli kuitenkin valkoisista muusikoista koostuva Original Dixieland Jass Band

Katso lisää Wikipediasta!

Ei kommentteja: